keskiviikko 11. joulukuuta 2013

Helena Sinervo - Runoilijan talossa



Runoilijan talon katto on romahtanut. Symbolisesti latautuneessa kuvassa runoilija Eeva-Liisa Manner tutkii maanjäristyksessä tuhoutunutta omaisuuttaan Elmidor-kodissaan Espanjan Churrianassa. Hän  löytää vanhoja kirjeitä ja valokuvia, jotka vievät hänet takaisin elämänsä taitekohtiin.

Runoilija-kirjailija Helena Sinervon rohkea elämäkertaromaani on varmasti ehtymätön aarre kaikille Mannerin runoja rakastaville. Toisaalta runoilijan kuoleman jälkeen minä-muodossa kirjoitettu elämäkerta voi hämmentää. Kuinka hyvin toinen ihminen voi päästä erakkona pidetyn runoilijan ihon alle? Mistä toinen voi tietää, mitä toinen on ajatellut, tuntenut?

Jätin suosiolla kaikki tällaiset kysymykset sivuun ja antauduin kirjan vietäväksi. Ja se vei. Sinervon kieli on upottavaa. Tekstin analysoinnin sijaan alkaa nähdä kuvia ja tuntea asioita. Tällaista lyriikan ja proosan yhteensulautumista kotimainen kirjallisuus tarvitsee lisää! Pidän Sinervon runoudesta. Se leikittelee sanojen soinnilla, rytmillä ja mitalla. Esimerkiksi Oodeja korvalle on nimensä mukaisesti äänteiden mannaa.

Samaa soljuvuutta Sinervo on siirtänyt proosaan, mutta hän on tehnyt sen Eeva-Liisa Mannerin hallittua henkeä mukaillen. Lyhyet luvut ovat kuin välähdyksiä, pieniä rakennuspalikoita, joiden avulla lukijan silmien eteen muodostuu elävä kuva arvostetusta modernistista.

Sinervo yhdistelee yleisesti tunnettua ja persoonallisia yksityiskohtia. Erakkoluonteinen Manner kaihtoi julkisuutta ja kirjoitti mesenaattiensa nurkissa milloin Espanjassa, milloin Orivedellä tai omissa tiheään vaihtuvissa, mutta aina rapistuvissa asunnoissaan.

Sinervo ei kaihda inhimillisiä oikullisuuksia, sitä kuinka runoilijan tunteet leiskuivat laidasta laitaan, kuinka hän himoitsi pinaattia, katkoi tupakasta filtterit, pelasi pajatsoa kunnes se oli tyhjä, kittasi yksin skumppaa ja raivosi ja äyski.

Ennen kaikkea Mannerin elämäntarinan keskiössä on yksinäisyys ja sen ambivalentti raastavuus: halu eristäytyä ja halu saada rakkautta. Halu luottaa ihmisiin ja pelätä pettymystä. Mitä piilee Mannerin eristäytyneisyyden taustalla? Eikö juuri yksinäisyys saanut hänen mielensä järkkymään?


Ehkä kaikki regressoituvat rakastuessaan, mutta minä, koska minulle ei ole ollut äitiä, olen kokenut liian totaalisen pettymyksen liian varhain; en osaa rakastuessani luottaa siihen ettei elämän lähde katoa. Olen koko ajan tuhoutumisen kynnyksellä, kuolemanpelon vallassa. 

Elämäkerta avautuu särkyneen katon alla vailla varsinaista juonta. Kaukaisen maiseman syvässä rauhassa lukijalle näytetään Mannerin lapsuuden haavat, kivuliaat rakkaussuhteet ja hämmentävä taiteilijakuva.

Näyttäkää minulle tasapainoinen taiteilija niin minä osoitan teille, että hänen työnsä on nollataidetta. 

Suomalaisen sodanjälkeisen kirjallisuuden perinpohjaisesti myllertänyt nero väheksyi ja jopa häpesi omia teoksiaan.

Mannerin suhde ystäväänsä Anna-Liisaan on kirjan keskeisintä ydintä. Suhteessa kulminoituu kirjailijan yksinäisyys, kaipuu toisen luo ja kaipuu jonkinlaiseen uskonnolliseen armahdukseen.

Runoilijan talossa on tiiviis kirja, joka kuitenkin onnistuu valottamaan Mannerin elämää ja persoonaa useasta suunnasta. Sinervo kertoo kirjan jälkisanoissa, että häntä pyydettiin kirjoittamaan Mannerista tietokirjamainen elämäkerta. Kirjailija kuitenkin turhautui alkuunsa, koska haastateltavat "tarjosivat pelkkää kiiltokuvaa."

Ajat ja paikat olivat hämärtyneet ihmisten muisteissa, mutta tapahtumissa oli jotain, joka alkoi elää omaa elämäänsä Sinervon mielikuvituksessa. Hän antoi äänen fiktiiviselle Eeva-Liisa Mannerille ja onnistui tuomaan lukijan lähelle jotain aivan muuta kuin pelkän kiiltokuvan.

2 kommenttia:

Anna Sofia kirjoitti...

Tämä kirja on ollut hyllyssäni ikuisuuden ja olen aikonut lukea sen siitä asti, kun sen jostain divarista joskus monta vuotta sitten kotiutin. Jospa siis nyt.

Ps. Minusta on vain hyvä antautua kirjan ja kielen virtaan. Yleensä se on silloin hyvä kirja. :) Tai jotenkin....olen kyllästynyt ylianalysointiin.

Hyvää uutta vuotta!

ellipsi kirjoitti...

Lue ihmeessä! Varsin erilainen elämäkertatulkinta. :)