Anna Karenina

(Kuvassa Greta Garbo Anna Kareninana)

Loputtomalla kirjalla oli sittenkin loppunsa! Leo Tolstoin Anna Karenina otti tältä tytöltä aikaa pienen ikuisuuden. Luin kyllä samaan aikaan useita muitakin kirjoja. Mutta, mutta mitä tyhjentävää voinkaan tässä todeta aikamme ehkä suurimmasta realismin klassikkoromaanista? 910:een pienellä präntättyyn sivuun mahtui
monta tarinaa ja mikä realismissa tärkeintä: henkilöä. Uudenlaisen individualismin nousu toivat henkilön ja ajatusmonologin kirjallisuuteen ja Anna Karenina on tästä aikansa esimerkkiteos.

Henkilöiden ohella kirjassa on runsasta miljöön ja 1870-luvun Venäjän yhteiskunnan kuvausta. Tolstoi luotaa tekstinsä läpi syvien kansan rivien (ylevää). Tutuiksi tulevat niin luonnonläheinen ja yksinkertainen talonpoikaiselämä kuin porvariston lukuisia sanomattomia sääntöjä noudatteleva seuraelämä, jossa seurustellaan hienoissa puvuissa ja puhutaan filosofiasta, taiteesta ja politiikasta, sekä tietenkin juoruillaan muista. Tämä kaikki on taustana Annan onnettomalle rakkaussuhteelle ja Levinin itsensä etsimiselle. Nämä kaksi poimisin kirjan tärkeimmiksi henkilöhahmoiksi, vaikka kirjassa kuvattiin kyllä välillä ihan kaikkien ajatuksenjuoksua, esim. Levinin koiran.

Tolstoilaisuus on aatteena todella kiinnostava ja etsin merkkejä, joilla se ilmenee kirjassa. Tolstoin tapa ymmärtää kristillisyyttä kirkosta erillisenä sisäisenä asiana, lähimmäisenrakkautta korostaen, tulee voimakkaasti esiin kirjan loppupuolella, jossa Levin kokee saavansa sisäisen rauhan oivaltaessaan kristinuskon tolstoilaisessa hengessä. Levinin kautta ilmaistaan myös sodanvastaisuuden ja väkivallattomuuden aate, joka tolstoilaisuudessa kiteytyy sanoihin: "älä vastusta pahaa pahalla".

Mitä Anna Kareninaan tulee, sanoisin että hän on perinteinen mieskirjallisuuden kuvaama naishenkilö. Hän on kaunis ja viettelevä: miehet himoitsevat ja naiset kadehtivat. Hän on älykäs, mutta äärimmäisen herkkä jopa siihen kuuluisaan hysteriaan saakka. Ahdasmielinen seuramaailma ja hyväksymisen ja rakkauden kaipuu tekevät hänet lopulta hyvin onnettomaksi. Avioeroa ei siihen aikaan otettu tuosta vaan ja puolisonsa jättäminen uuden rakkaan takia oli sosiaalinen itsemurha – ainakin siis naiselle.

Kirjan lukeminen ja varsinkin luonnonkuvaus saivat minussa aikaan suurta haikeutta ja ikävää luonnon keskelle. Tuli hirveä kaipuu Uukuniemen mökille, karjalan vihreyteen ja vehreyteen, aamun valkoiseen sumuisuuteen ennen auringon nousua, kukkivien syreeni- ja omenapuiden reunustamalle pihapolulle paljain jaloin kävelemään kohti rantasaunaa. Vaan ei kai se auta kuin repiä itsensä irti tästä tolstoilaisesta luontoromantiikasta ja mennä raahaamaan likavaatesäkkiä kohti kellarin betonista pyykkitupaa.