Johanna Sinisalo - Auringon ydin

Dystopia on itsessään kirjailijan varoitus, moraalinen pelote. Dystopian haasteena on nyrjähtäneen yhteiskunnan rakentaminen uskottavasti ja tunnistettavasti. Koko kertomus on huolella rakennetun illuusion varassa. Johanna Sinisalon tuoreimassa romaanissa Auringon ydin (Teos) vaihtoehtoinen todellisuus rakentuu lukijan eteen nopein vedoin ja muutamalla selkeällä palikalla.

Kirjassa eletään eusistokraattisessa Suomessa, joka on totalitaristinen hyvinvointivaltio. Eusistokratiassa naiset on jaettu rodunjalostuksen ja tapakasvatuksen avulla kahteen lajiin: eloisiin ja morlokkeihin. Eloisat ovat miesten tarpeisiin kasvatettuja bimboja. Morlokit ovat kastroituja työmyyriä. Miehet ovat alfauroksia eli maskoja tai vähäpätöisiä miinusmiehiä, joita ei juuri kirjassa esitellä.

Kirjan päähenkilö Vanna/Vera, on eloisen ruumiiseen syntynyt morlokki. Hänen kapinallinen tätinsä auttaa häntä esittämään typerää eloista, jonka ahdas rooli tarjoaa sekin paremman paikan yhteiskunnassa kuin hyljeksityn morlokin. Mallin eloisen kikakattavalle olemukselle antaa myös Vannan nuorempi sisko Manna, jonka kohtalon selvittäminen muodostuu Vannan elämäntehtäväksi.

Eusistokratiassa terveysfasismi on viety niin pitkälle, että kaikki nautintoaineet: alkoholi, nikotiini ja kofeiini ovat kiellettyjä. Viimeisimpänä listalle on laitettu myös chili, jonka diilaus ja käyttö vertautuvat todellisuutemme kovimpiin huumausaineisiin. Vanna löytää chilistä tajuntaa laajentavan ulottuvuuden, joka pitää tukahduttavan syyllisyyden loitolla. Vannan ystävä Jare taas löytää oman adrenaliininsa chilin laittomasta  diilaamisesta.

Kirjan tapahtumat etenevät Vannan ja Jaren kertojaäänten kautta. Suuri rooli on myös kirjeillä ja erilaisilla dystopiaa rakentavilla tekstipätkillä kansanrunoista lakiteksteihin. Illuusion vahvistamiseksi Sinisalo osoittaa lukijalle ne kohdat, joissa yhteiskunta olisi voinut lähteä kehittymään eri suuntaan kohtalokkain, käsillä olevin seurauksin.

Se, että miesten tarpeiden tyydyttäminen poistaa turhautumista ja väkivaltaa, ei ole aivan vieras argumentti tämänkään päivän keskusteluissa, heikomman aineksen karsinta suvunjatkamisen yhteydessä taas oli validi keskustelunaihe vielä 50-luvullakin, (tämän Sinisalo osoittaa todelliseksi lähdeaineistossaan), eloisten käyttäytymisoppaat ovat puolestaan kuin suoraan 1950-60 -luvun "Hyvä vaimo" -valistusteksteistä.

Kirjassa on trillerimäistä imua, teksti on luotu ihailtavalla rytmitajulla ja kertomuksen paino on juonella ja tunnelmalla. Dystopiapelotteen moralismi jää onneksi liikaa alleviivaamatta. Koska kirjan elementit on punottu yhteen niin herkän osaavalla otteella, en tiedä mitä osa-alueita olisi voinut painottaa toisin. Venytettynä tekstin jännite olisi voinut helposti väljähtää. Tällaisenaan kirjan luki helppoina ahmaisuina.

Dystopia tuo meille maailman johon verrata omaa todellisuuttamme. Se on lukijan kannalta herkullista, mutta se voi olla myös etäännyttävää. Tämä kirja oli nopeasti luettu, ja yleensä se tarkoittaa myös nopeasti unohdettavaa. Kieli ei tehnyt minuun erityistä vaikutusta, eikä henkilöihin kasvanut kiinni. Etenkin Vannan siskoon Mannaan oli vaikea saada lämpöistä kosketusta ja sitä kautta lukijalle jäi ainoastaan sääli Vannaa kohtaan (jos edes sekään).

Joissain kohtaa illuusion verho hieman repeili, ja saattoi nähdä, millaisia temppuja taikurilla on hihassaan. Tälla tarkoitan, että lukija saattoi aavistaa, missä kohdin toden ja fantasiamaailman välisiä aukkoja täytyi paikata selitettelyllä. Onneksi näitä häiritseviä kohtia oli vähän. Sekin kertoo Sinisalon taituruudesta: miten luoda häiriintynyt maailma, joka tuntuu miltein yhtä todelta kuin omamme, ja mikä tärkeintä: osoittaa maailmastamme ne häiriintyneisyyden merkit, joissa piilee todellinen vaara.

Kokonaisuutena kirja oli kaikessa järjestäytyneisyydessään aika turvallinen tapaus. Se ei suoranaisesti tarttunut raiveleihin ja ravistellut. Sen kuritus ei jättänyt pysyviä jälkiä.