Jack Kerouac - Matkalla

On the Road: Sal Paradise / Kerouac (Sam Riley) ja Dean Moriarty / Cassady (Garrett Hedlund)

Paikkasin kulttiteoksen kokoisen aukon sivistyksessäni lukemalla beat-pioneerin Jack Kerouacin teoksen Matkalla (On the Road 1957).

Kerouacilla pyyhkii postuumisti hyvin: Matkalla ilmestyi viime kesänä elokuvaversiona ja tälle vuodelle valmistuu vielä toinenkin filmatisointi, joka perustuu hänen teokseensa Tuuliajolla Big Surissa. Lisäksi Kerouacin entisen heilan, Joyce Johnsonin, kirjoittama Kerouac-elämäkerta ilmestyi vastikään suomeksi käännettynä.

Elämäkerrallisuudesta on syntynyt myös Matkalla-teos. Sen keskushahmot muodostuvat beat-sukupolven soihdunkantajista, Neal Cassadysta, Allen Ginsbergistä ja William S. Burroughsista ja tietenkin tarkkailijan ja raportoijan roolissa on Kerouac itse. Luin kirjan alkuperäisversion, jossa käytetään alter egojen sijaan oikeita nimiä.

Matkalla on tajunnanvirran vyöry. Legenda kuuluu, että Kerouac hakkasi tekstin spontaanin kiihkon vallassa katkeamattomalle paperirullalle ilman kappalejakoja. Vaikutelma on kuumeinen: rivit kiidättävät beat-sukupolven levottomia nuoria läpi sodanjälkeisen ja kaksinaismoralistisen Amerikan, yhteiskunnan, jolle he julistivat avoimen sodan aseinaan huumeet, seksi ja jazz-musiikki.

Kerouac ei kuitenkaan jätä hurmiossaan kuvaamatta pienempiäkään yksityiskohtia tai vastaavasti maalamatta suuria ohikiitäviä maisemia: salviatasankoja, puuvillapeltoja tai pölyäviä aavikoita. Eniten hän kirjoittaa kuitenkin Neal Cassadysta. Hän on tarinan liikkeellepaneva voima ja Kerouacin naiivin ihailun kohde: pummien pummi. Cassady on myös Ginsbergin kuuluisan runon, Howlin, rietas protagonisti.

Ihana Marylou / LuAnne (Kristen Steward) lukee Proustia.

Matkalla ei ole juonellinen kirja vaan sukupolviromaani, erään ajanjakson kuvaus.  Tie on sen eteenpäin kiirehtivää liikettä kuvaava symboli: avoin ja täynnä uusia mahdollisuuksia. Kaikesta huolimatta tarinan elämänjanoiset nuoret eivät täysin pääse pakoon menneisyyttään, traumojaan tai ihmissuhteitaan. Kerouac yrittää karistaa mielestään kuolleen isänsä haamua ja Cassady etsii kadonnutta juoppo-isäänsä jokaisesta vastaantulevasta katuojasta.

Kirjan elokuvaversio oli mielestäni liian seesteinen ja huolellinen. Se ei tavoita samanlaista neuroottista kiihkoa kuin kirja. Teksti synnytti aivan omanlaisensa tunnelman, vapauden kaipuun ja vaaran tunteen. Vaara syntyy 180 kilometrin tuntivauhtia tehdyistä ohituksista kapeilla vuoristoteillä ja maan läpi kulkemisesta ilman rahan tuomaa turvaa, mutta ennen kaikkea ylistän sellaista vaaran tunnetta, joka korostuu vasten tätä päivää. Se syntyy siitä, kun ihminen murtautuu ulos yhteiskunnan yksilölle sovittamista määreistä.