Moi, ajattelin lisätä epämediaseksikkään blogini trendipisteitä lisäämällä itsestäni päivänkuvan. Sanoisin, että pipo ja villatakki on nyt tosi in. Pakkasta on -30.
Kirjallisuutta olen kuluttanut huolestuttavan vähäisiä määriä. Olen sitäkin enemmän katsonut Ozia ja löhönnyt.
Puristetaan nyt silti tekstiä siitä vähäisimmästäkin, sillä nyt ei ole kyseessä vähäinen kirja. Se on henkisesti ja fyysisesti raskas järkäle.
Tämä olkoon ensimmäinen analyysini Umberto Econ Foucaultin heilurista. En ole lukenut edes kyseistä opusta loppuun. Eipä sillä niin väliä, sillä en pidä juonta tai tarinaa kokonaisuudessaan tämän kirjan tärkeimpänä antina - ainakaan tähän mennessä. Enemmän mieltäni kiihottavat henkiset viisaudet, jotka paljastuvat salatieteiden mystisen verhon takaa.
Kirjassa on 793 sivua ja olen sivulla 491. Jouduin palauttamaan kirjaversion takaisin kirjastoon, koska olin kelvoton kirjaston käyttäjä (palauttamattomat räp-levyt -> laskuja), mutta hain siis uuden pokkariversion tilalle (kun rikastuin ja maksoin laskut pois).
Sinne menivät samalla ylös merkitsemäni sivut, sillä ne eivät päde pokkariversioon. Yritän silti pitää ajatuksia kassassa. Pistän linkkejä joidenkin sanojen taakse, koska ne ovat kiehtovia ja suosittelen kaivelemaan aihetta lisää.
Foucaultin heiluri ei kerrokaan niin paljoa matematiikasta, vaikka siinä onkin paljon maagisia lukuja, eli gematriaa. Numeroihin ja suhteisiin liittyvä symboliikka on toki kutkuttava osa kirjaa.
Foucaultin heilurin tapahtumat sijoittuvat jonnekkin kahdeksankymmentäluvun tienoille, tai ainakin lähtevät liikkeelle sieltä. Casaubon, tarinan päähenkilö, löytää itsensä suolaisesta tilanteesta, ja tarina lähtee kuromaan tapahtumia taaksepäin. Takakansi myy kirjaa Da Vinci-koodi -tyyppisenä jännityskirjana. Se tekee hallaa koko teokselle ja johtaa varmasti harhaan niitä lukijoita, jotka tällaisia lukukokemuksia etsivät.
Kyseessä on mielestäni ennen muuta sukellus salatieteiden mystiseen maailmaan. Casaubon ajautuu töihin kustannusyhtiöön, joka kokoaa kirjasarjaa esoteerisista tieteistä (suppeasti sanottuna, oikeasti kaikesta maailman mystiikasta maan ja universumin välillä). Dan Brownin luoma Robert Langdon (Da Vinci -koodi, Enkeleitä ja demoneita) ei ole besserwissermäisyydessään ja älykkyydessään mitään verrattuna Casauboniin ja hänen työkavereihinsa Belboon ja Diotellaviin.
Punaisena lankana toimii Temppeliherroihin liittyvä salaisuus tai salaliitto (en ole vielä ihan perillä), jota Casaubon kumppaneineen selvittää kaiken muun mystisen ohella. Salaliittoon liittyy murha ja Belbon katoaminen kirjan alussa.
Teoksen kerronta etenee suurilta osin dialogein. Historiaa raotetaan henkilöiden kertomuksin. Puhe on älyllistä ilottelua, arvoituksia, syvällistä pohdintaa ja mietiskelyä. Välillä jutut menevät yli hilseen, lähinnä siksi etten ymmärrä sanastoa tai tunnista henkilöitä. Tämä kismittää ja pakottaa etsimään lisää tietoa. Tämän kirjan paras kaveri onkin tähän mennessä ollut wikipedia ja muistiinpanovälineet.
Kirjaa on äärimmäisen hankala lähteä purkamaan mistään suunnasta. Se on niin suunnaton, etten oikeen saa siitä otetta (sekään ei auta, että hienot muistiinpanoni ovat kadonneet johonkin). Ehkä en edes paneudu sen syvemmin itse tarinaan. Tämän kirjan antimista olisi oikeasti tutkittavaa vaikka loppuelämäksi. Se siinä hämmästyttääkin. Umberto Eco on käsittämätön kirjailija. Hän on teologian, metafysiikan ja aatehistorian Tolkien.
Kirjassa on vahvasti esillä juutalainen mystiikka, eli Kabbala. Kabbalan Kymmenen Sefiraa ovat olennainen osa kirjan tarjoamaa pohdintaa. Yksi tähän astisista lempikohdistani on sefiroiden symboliikan löytyminen auton mekaniikkasta (toinen hyvä oli kioskikopin arkkitehtuurin suhdannemitat, jotka jotenkin täsmäsivät pyramidiin).
Tree of Life - Elämänpuu, Kymmenen Sefiraa
Kabbalan yksi opetuksista on, että kaikki liittyy kaikkeen. Mikrokosmos on osa makrokosmosta. Kaikki tässä kirjassa ainakin liittyy kaikkeen. Palaan asiaan varmasti vielä uudemman kerran, vaikka Ruusuristiläisyyden parissa.
Vaikka kirja on suhteellisen raskaslukuinen, rakastan häkeltymistä maailman ja antroposofian ihmeellisyyden äärellä.
4 kommenttia:
Vaikuttaa melkoiselta järkäleeltä, mutta myös mielenkiintoiselta ja avartavalta jos vaan saisi kahlattua sen silmät auki loppuun asti ^^
No sanos muuta. Ohan tossa hommaa. Pitää itekki vähä skarpata tuon kanssa. On se kuitenkin antoisa.
Luin kirjan monta vuotta sitten. Muistelen, että idea oli se, että päähenkilö ryhtyy lämpimikseen tai vähän vitsin varjolla kehittelemään mystistä tarinaa johon liittyy temppeliherroja tms. Vähitellen hän kauhukseen huomaa, että tarina muuttuu todeksi. (Menikö se jotenkin näin?)
Eco toimi ainakin tuolloin semiotiikan professorina Bolognan yliopistossa. Viestinnän alan ihmisenä allerkirjoitan minäkin kirjan viestin, että tulkintamme todellisuudesta tosiasiassa muokkaa sitä. Tässä kirjassa varsin konkreettisesti!
Kirjan varsinainen ajatus on osoittaa miten tiede eroaa humpuukista. Tiede toimii avoimesti ja itseään korjaavasti. "Salatieteet" taas maan alla "ikuisia totuuksia" piilotellen. Totuuksia, kuten että maa on pannukakku.
Lähetä kommentti