En ole kerennyt kunnolla paneutua lukemiseen kesällä, kun olen lukenut lähinnä koulukirjoja kesäopintoja varten. Sen jälkeen ei riitä oikein puhtia lukea. SELI ja SELI jne.
Kahlasin kuitenkin läpi runsaan yhdeksänsataa sivuisen järkäleen Ken Folletin Taivaan pilarit. Tartuin kirjaan hieman epäillen, sillä siskoni olivat suositelleet sitä ja täytyy myöntää ettei meidän kirjamakumme usein kohtaa.
Kirja sijoittuu keskiajan Englantiin, kertoo sen ajan uskonnollisuudest, politiikasta, katedraalin rakentamisesta ja arkkitehtuurista. Kiinnostavaa kyllä, aiheestaan ja järkälemäisyydestään huolimatta se on ollut myyntimenestys, kuten sen jatko-osakin Maailma vailla loppua.
Taivaan pilareiden keskushahmo on Tom Rakentaja, jonka haaveena on rakentaa joskus oma katedraali. Toinen päähahmoista on kunnianhimoinen, mutta äärimmäisen hurskas priori Philip. Rakenteilla on uusi katedraali, jonka kohoamista taivaallisiin korkeuksiin seurataan koko kirjan ajan. Vastoinkäymisiä nimittäin tulee ja tuskastumiseen asti.
Täytyy sanoa, että ennakkoluuloni osoittautuivat osittain oikeaan. Kirjaa oli helppo lukea, eikä se tuntunut yhtään pitkältä, mutta jokin tökki. Se ei jättänyt minua pohtimaan. En nähnyt vaivaa. Miksi se on niin, että kirja on mielestäni hyvä vain jos näen vaivaa? Kirjassa pitää olla filosofiaa, mielenkiintoisia teemoja ja ristiriitoja ja kerronnan täytyy olla kaunista tai edes erikoista. Tiivistettynä sen täytyy tuoda jotain muutakin kuin sen, mitä tarinalla itsellään on annettavaa.
Taivaan pilareiden henkilöhahmot ovat mielestäni liian yksiulotteisia. On hyviksiä ja pahiksia. Toki hyviksienkin teot ovat välillä kyseenalaistettavissa. Hahmot tulivat hyvin tutuiksi, mutta silti jokin jätti kylmäksi.
En voinut olla vertaamatta tätä kirjaa Umberto Econ Ruusun nimi ja Herman Hessen Narkissos ja kultasuu -teoksiin, sillä nekin sijoittuvat keskiaikaan ja luostarielämään. Nämä mestariteokset pesevät tämän myyntimenestyksen sata-nolla. Niissä kiinnosti enemmän uskon ja taiteen filosofiat. Keskiaikainen luostarielämä on mielenkiintoista sen kurin ja oppineisuuden takia. Taivaan pilarit keskittyi mielestäni vain hahmojen välisiin suhteisiin, sotimiseen, vastoinkäymisiin, katedraalien kuoriin, laivaan ja pylväisiin.
Luin kirjaa ihan mielelläni, mutta se etten jaksa kirjottaa siitä mitään syvällisempää, kielii siitä, että se jätti minut melko tyhjäksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti