Rupesin pohtimaan suhdettani lukemiseen. Varsinkin viimeaikoina se on tuntunut hieman velvollisuudelta. Muistan kuinka varsinkin nuorempana rohmusin kirjoja ja nautin lukuelämyksistä oikeasti. Mietin onko minulla enää samaa paloa kuin silloin?
Silloin kuin aloin ajatella tulevan työni liittyvän kirjallisuuteen ja sen tutkimukseen, aloin tuntea velvollisuutta lukea ja tuntea tärkeitä teoksia ja kirjailijoita. Aloin analysoimaan ja tulkitsemaan lukemaani, asettamaan sitä yhteiskunnan, taiteen ja kulttuurin kontekstiin. Aloin tuntemaan huonoa omatuntoa, jos en ollut lukenut jotain suurta klassikkoteosta.
Tietenkin vieläkin tartun kirjaan, joka kiinnostaa, mutta yhä useammin siinä on mukana sitä, että tiedostan, että minun olisi luettava juuri tämä kirja, koska sivistyksessäni on aukko.
Kuten useat muutkin, jotka ovat tekemässä rakkaasta harrastuksestaan ammattia, minusta tuntuu, että olen menettämässä sen ensirakkauden ja intohimon tunteen lukemiseen. Kun luen jotain koulutehtävää varten, en lue sitä kokonaan itseäni varten. Ruusuvuoren uusi teos Stallari, kiinnostaa minua oikeasti, mutta muuttuu työvälineeksi ja taakaksi, joka täytyy kantaa tehdäkseni siitä jutun luokkamme lehteen. Minun täytyy etsimällä etsiä siitä jotain järkevää sanomaa, ajankohtaistaa se ja tehdä siitä hyvä journalistisesti kiinnostava juttu.
Koska ahdistun kaiken maailman velvollisuuksista, alan ahdistua lukemisestakin ja se on aivan hirveä ajatus. Toivottavasti se ei mene siihen.
2 kommenttia:
olipas kiinnostavaa törmätä blogiisi. luet aika samanlaista kirjallisuutta kuin minäkin. jään odottamaan seuraavaa postausta :D
Aa kiitos. Kiva, että tännekin joku eksyy. Seuraavaa postausta alan rustaamaan tässä piakkoin. Kolme kirjaakin olen jopa kerennyt lukea tässä välissä. :)
Lähetä kommentti