sunnuntai 15. maaliskuuta 2009

oikukas blogi

Hahaa luulitte etten enää ikinä päivitä tätä. Niin luulin minäkin, mutta yritin vain tehdä hiljaiselon ennätystä! Noniin koulussa on ollut kiirettä ja seli seli. Ehkä minua jäi vaivaamaan se etten haluakaan arvostella Mätämunan muistelmia, niin en sitten halunnut kirjoittaa ollenkaan. Nytkin vähän huijaan, koska tämäkin päivitys on itseasiassa koulutehtävä, mutta puolustuksekseni voin sanoa, että nautin sen kirjoittamisesta erittäin paljon. Tämä on nyt tarkoitettu enemmänkin julkaistavaksi lehtikontekstissa, mutta menköön nyt blogiin ihan tällaisenaan.

Uusinta Saramagoa siis syynissä:


Oikukas Saramago

Oikukas kuolema (2008, Tammi, Suom. Erkki Kirjalainen) on Nobel-palkitun portugalilaiskirjailija José Saramagon viimeisin teos. Saramago tunnetaan inhimillisestä tavastaan kuvata ihmisyyttä ja yhteiskuntaa. Hänen kuuluisin kirjansa on vuonna 1995 ilmestynyt Kertomus sokeudesta, johon hänen koko kirjallista tuotantoaan on taipumus verrata. Kirjasta on tekeillä myös elokuva, jota työstää Oscar-ehdokas ja Golden Globe palkittu brasilialaisohjaaja Fernando Meirelles.

Oikukas kuolema on kieleltään ja kerronnaltaan tunnettua Saramagoa. Saramagon on sanottu edustavan maagista realismia, joka on Latinalaisesta Amerikasta lähtöisin oleva kirjallisuustyyli. Tyylin muita kuuluisia edustajia ovat muun muassa Gabriel Garcia Marquez ja Jorge Luis Borges.

Kuten tyylin nimestä voisi päätellä, maaginen realismi kietoo mielikuvituksellisia elementtejä realistiseen tarinaan. Tyylin liitetään myös omalaatuinen kerronnallisuus. Saramagon virkkeet voivat olla sivun mittaisia, keskustelua erottaa vain pilkut ja isot kirjaimet, olennaiset henkilöt ja paikat jätetään nimeämättä. Kerronta on kuin ajatusvirtaa, joka välillä kuohuu ja poukkoilee minne haluaa.

Oikukas kuolema kertoo maasta, jossa kukaan ei yhtäkkiä kuolekaan: tuoni on mennyt lakkoon. Teos lähestyy yllättävää tilannetta kertoen inhimillisistä reaktioista, joita tämä kummallisuus aiheuttaa. Ikuisen elämän riemuitseminen muuttuu melko pian epätoivoksi. Yhteiskunnan rakenteet alkavat notkua kuoleman ja elämän rajamailla roikkuvista ihmisraunioista. Miten tässä uudessa tilanteessa käy institutionaalisten rakenteiden, hautaustoimistojen, vakuutusyhtiöiden ja kirkon?

Saramagon tarkat ja sarkastiset huomiot saavat lukijan hymistelemään. Suu vetäytyy pakostakin hymyyn, kun tunnistaa ihmiselle ominaisia piirteitä kasvatettuna farssimaiseksi esitykseksi. Hyväntuulisen pilkan ohella kirjan kantavin voima on sen filosofia ja hykerryttävät ajatusleikit. Saramagon teokset saavat pohtimana kysymystä ”entä jos?” Niin kuin Kertomus sokeudesta: entä jos olisimme kaikki yhtäkkiä sokeita, tai sen tytärteos Kertomus näkevistä saa kysymään mitä tapahtuu demokraattiselle yhteiskunnalle, jos kaikki äänestävät tyhjää?

Maagisen realismin tyyliin tottumattomille kirjan lukeminen vaatii pitkäjännitteisyyttä. Kun on tottunut kyseiseen tyyliin, unohtaa sen vaikeuden ja teksti soljuu tajuntaan kuin itsestään. Nykykirjallisuuden henkilökeskeiseen tarinointiin tottuneet lukijat voivat kavahtaa anonyymiyttä. Välillä ei voi olla varma kuka puhuu, välillä puhuja voi olla jopa eloton esine. Saramagon kirjoissa tekstillä ei ole rajoja eikä tarinalla varsinkaan.


Ehkä tähän kiteytyykin Oikukas kuolema –teoksen ongelma: se ei ole kiinteä kokonaisuus. Lukiessani teosta minusta alkoi tuntua että luen kahta eri kirjaa. Se mikä alkoi ihmisluonteen satiirista, päätyy lopulta eriskummalliseen rakkaustarinaan. Teoksen luettuani olen kuitenkin iloinen sen outoudesta. Se on mielestäni paljon piristävämpi kuin Saramagon edellinen teos Kertomus näkevistä, joka keskittyy liikaa jauhamaan kuivakkaa huumoria byrokratiakoneistosta ja vallan rakenteista.

Syy miksi lähestyn Oikukas kuolema -teoksen arviota näin biografisesti (kirjailijalähtöisesti), on se että hän ei itse malttanut olla puuttumatta lukijan lukemiseen. Hän tunkee itsensä rivien väliin ja huomauttelee ja puhuttelee. Hän mainitsee jopa tapahtumien sivunumeroita ja osoittaa näin kirjan fyysiseen olemuksen rikkoen jonkin lukemisen illuusion. Hän on kuin kaikkitietävä kertoja joka suhteellisen mielivaltaisesti päättää, mihin suurennuslasinsa kohdistaa. Tiivistettynä: Saramago on oikukas.

Ei kommentteja: